Laulaja Robbie Williams väittää, että avaruusolennot yrittävät ottaa häneen yhteyttä, koska ne haluaisivat hänestä viestinviejän kaikille Maan asukeille. Williams väittää myös tehneensä useita toistuvia ufohavaintoja.
50-vuotias Williams on kertonut oudoista kohtaamisistaan. Hän paljastaa nähneensä ufon niin lähellä, että hän olisi voinut ”lyödä sitä tennispallolla”. Toisen kerran hän väittää avaruusolentojen ottaneen häneen yhteyttä, kun hän äänitti kappaletta Arizona: kappaleen soidessa ”kultainen valopallo” ilmestyi studioon hänen silmiensä eteen.
Williams epäilee itse, että maan ulkopuoliset muukalaiset vierailevat juuri hänen luonaan, koska ne tietävät, että Williams voisi kertoa niiden olemassaolosta maailmalle kuuluisuutensa avulla.
– Mietin usein, pitäisikö minun nähdä se julkisen asemani takia. Pitäisikö minun nähdä se, jotta voin kertoa siitä? Williams pohtii Daily Starin mukaan.
Suurin osa Williamsin yliluonnollisista kohtaamisista on tapahtunut hänen muutettuaan Los Angelesiin noin 15 vuotta sitten. Hän uskoo, että ”enkelten kaupunki” jostain syystä houkuttelee vierailijoita muista maailmoista.
– Täällä on ihan kuin pyörteitä, tämä on hyvin outoa maata.
Vuonna 2008 Williams oli studiossa äänittämässä Arizona-kappaletta, joka hänen mukaansa kertoo juuri avaruusolentojen kontaktista.
– Seisoin parvekkeella ja iso kultapallo syttyi. Luulimme, että se oli Venus tai Mars tai jotain. Sitten kappale lakkasi soimasta, ja se katosi. Mutta laitoimme sitten Arizonan uudestaan soimaan, ja pallo kääntyi takaisin. Se tapahtui neljä kertaa, Williams selittää.
– Sen jälkeen alkoi valtava sähkömyrsky ja nämä kaksi suurta massiivista valopalloa alkoi tanssia taivaalla. Se näytti kuin kokonaiselta valoshow’lta noin tunnin ajan.