Nopeilla nykylaivoilla Tallinnaan matkaava ei välttämättä tule ajatelleeksi, että muutama vuosikymmen sitten väli ei taittunut yhtä sujuvasti.
Aiemmin reitillä kulki paljon vähemmän laivoja, ja eivätkä niiden palvelut tai matkustusmukavuus olleet samaa luokkaa kuin nykyisten.

Silti monella on niistä muistoja. Peter Raudseppin tuore kirja Tallinnan-liikenteen moottorialukset (Raud Publishing 2023) esittelee kaikki moottorialukset, jotka tällä reitillä ovat kulkeneet.

Nimi suosikkilaulajalta
Niistä legendaarisin lienee Georg Ots, joka kulki Suomen ja Viron väliä vuosina 1980–2000. Sen tulo liikenteeseen oli melkoinen mullistus.

Kuuluisan virolaislaulajan mukaan ristitty laiva teki ensimmäiset matkansa kesällä 1980, ja se pysyi pitkään reitin tärkeimpänä aluksena.
– Aluksen myötä Helsinki–Tallinna-linjan ympärivuotinen matkustajalaivaliikenne kyettiin hoitamaan yhdellä ja samalla aluksella, kertoo Peter Raudsepp.
Alkuaikoina laiva kulki kuutena päivänä viikossa. Matka kesti viisi tuntia. Helsingistä lähdettiin kello 10.30, ja perillä oltiin kello 15.30.
Nykyään nopeimmat vuorot ylittävät lahden kahdessa tunnissa.
Alkuun laivan kapasiteetti oli 440 matkustajaa, ja heitä palveli noin satahenkinen miehistö. Maksimikapasitetti oli tuhat matkustajaa.

Ruuhkaa ja jonoja
Uusi laiva sai reitin matkustajamäärät kasvamaan, mikä myös näkyi ruuhkina. Esimerkiksi Tallinnan matkustajaterminaalissa sai tottua jonottamaan, koska matkustusasiakirjojen tarkastus söi rutkasti aikaa.
Silti suomalaiset matkasivat innolla Tallinnaan. Suosiolla oli muitakin seurauksia.
– Neuvostoviranomaiset huolestuivat suomalaisten ja virolaisten lisääntyneestä kanssakäymisestä, kertoo Raudsepp.
– Tämän vuoksi Georg Ots olisi haluttu jopa siirtää pois Helsingin-liikenteestä Leningradin- tai Riian-linjalle.

Uusi ilme
Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut. Matkustus vain vilkastui Viron itsenäistyttyä uudelleen vuonna 1991. Georg Ots siirtyi virolaisomistukseen ja sen ulkoasu muuttui nimen kirjoitusasua myöten.

Alusta modernisoitiin telakalla Kotkassa ja siitä rakennettiin autolautta. Uudistuksilla alus sai lisää käyttöaikaa, mutta vuosituhannen vaihteeseen tultaessa aika oli silti ajanut siitä ohi.
Viimeiset päiväristeilyt Georg Ots teki Suomen ja Viron välillä joulukuussa 2000. Niitä kaupattiin mainoslauseella Hyvästi m/s Georg Ots.
Risteily maksoi alkaen 55 markkaa, ja matkalla oli mahdollista herkutella lisämaksullisessa joulubuffetissa.

6000 kertaa lahden yli
Raudseppin kirjassa kerrotaan, että Georg Ots ehti 20-vuotisen taipaleensa aikana tehdä yli 6000 Suomenlahden ylitystä. Jäähyväisristeilyjen jälkeen alus jäi satamaan ja se laitettiin myyntiin.

Se ostettiin Venäjälle, ja vuosina 2002-2010 laiva kulku Pietarin ja Kaliningradin väliä. Lopulta monelle tuttu alus päätyi Kiinaan, jossa se romutettiin vuonna 2014.


