Markus Granlundia, 30, ei nähdä enää ensi kaudella Luganon paidassa. Seurapomo Hnat Domenichelli ilmoitti asiasta Swiss Hockey Newsin mukaan asiasta Domenica Sportivassa.
– Granlund ei jatka kanssamme kahdesta syystä: ensimmäinen on se, että emme tiedä mitä Calvin Thürkaufin kanssa tapahtuu. Hän saattaa palata Amerikkaan. Ja toinen syy on se, että tarvitsemme sentteriä laitahyökkääjän sijaan, Dmoneichelli perusteli.
Granlund pelasi tällä kaudella polvivamman vuoksi vain 20 peliä tehoilla 4+12=16. Mies nähtiin viimeisen kerran jäällä joulukuussa, minkä jälkeen hän meni leikkaukseen.
Granlund siirtyi Luganoon syksyllä 2022. Avauskaudella hän teki 47 pelissä 45 pistettä.
Luganossa puhaltavat muutenkin uudet tuulet, sillä Granlundin lisäksi ulkomaalaisista myös Matt Tennyson, John Quenneville ja Mario Kempe joutuvat etsimään itselleen uuden seuran ensi kaudeksi.
Arttu Ruotsalaisella sen sijaan on sopimus Luganon kanssa vielä ensi kaudesta, mutta seura saattaa näyttää myös hänelle ovea.
– Odotamme häneltä enemmän pisteitä. Meidän pitää keskustella tulevaisuudesta hänen kanssaan, jotta ymmärrämme, mikä meni pieleen, mutta teemme sen kasvotusten, Domenichelli kertoi.
Ruotsalainen pelasi tällä kaudella runkosarja ja pudotuspelit mukaan lukien 51 peliä tehoilla 7+9=16. Viime kaudella mies paukutti Klotenissa 55 matsissa 43 pistettä.
Ruotsalaisen tavoin Joey LaLeggialla on sopimus ensi kaudesta Luganon kanssa, mutta hänenkin jatko seurassa on vaakalaudalla.
Lugano jäi tällä kaudella Sveitsin liigan runkosarjassa sijalle seitsemän, ja joukkueen kausi päättyi 3–4-puolivälierätappioon Fribourgia vastaan.