Belgiassa on löytynyt kokoelma kasettinauhoja, jotka sisältävät aiemmin julkaisemattomia edesmenneen soullaulaja Marvin Gayen kappaleita. Musiikkiaarre on ollut piilossa yksityisomistuksessa Oostenden kaupungissa jopa yli 40 vuoden ajan.
Kokoelman arvioidaan sisältävän 66 demokappaletta. Se kuului muusikko Charles Dumolinille, jonka luona Gaye asui 1981, kun hän oli vieroitushoidossa kokaiiniriippuvuuden takia.
Dumolin kuoli vuonna 2019, jolloin kasettikokoelma luovutettiin hänen perheelleen. Äänitteiden lisäksi perheelle jäi Gayen muistoesineitä, kuten esiintymisasuja ja muistiinpanoja.
Dumolinin perillisten mukaan materiaalit kuuluvat nyt heille, mutta asia ei ole täysin yksinkertainen. Belgian lain mukaan materiaaleista tulee niitä hallussaan pitävän henkilön omaisuutta 30 vuoden jälkeen riippumatta siitä, miten ne on hankittu. Dumolinin jälkeläiset ovat siis kasettinauhojen laillisia omistajia.
Laki ei kuitenkaan koske immateriaalioikeuksia. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa Dumolinin perhe omistaa kasetit, mutta heillä ei ole oikeutta julkaista kappaleita.
Julkaisuoikeus saattaa sen sijaan kuulua Gayen perillisille. Heillä ei kuitenkaan ole oikeutta kasetteihin itsessään.
Omistajuusasiaa puidaan mahdollisesti oikeudessa. Dumolinin perheen edustaja sanoo, että jonkinlainen kompromissi perheiden välillä on ilmeinen ratkaisu musiikin julkaisemiseksi. Molemmat perheet voisivat hyötyä Dumolinin perillisten käsissä olevasta kokoelmasta.
– Nauhat kuuluvat perheelle, koska ne jätettiin Belgiaan 42 vuotta sitten. Marvin antoi ne [Charles Dumolinille] ja sanoi ”tee niillä mitä haluat”, eikä hän koskaan palannut, Dumolinin perheen edustaja Alex Trappeniers sanoo BBC:lle.
BBC kertoo ottaneensa yhteyttä Gayen jälkeläisiin. Gayen kolmesta lapsesta kaksi ovat tietoisia nauhojen löytymisestä, mutta neuvotteluja niiden omistusoikeuksista ei ole aloitettu.
Marvin Gaye nousi kansainväliseen kuuluisuuteen 1960-luvulla. Hänet muistetaan muun muassa kappaleista What’s Going On, Let’s Get It On, Sexual Healing ja Ain’t No Mountain High Enough.
Gaye kamppaili 1980-luvulla kokaiiniriippuvuuden kanssa. Hän joutui Yhdysvalloissa vero-ongelmiin, joita hän pakeni Eurooppaan, ensin Britanniaan ja myöhemmin Belgiaan. Vuonna 1981 hän muutti Oostendeen asumaan Dumolinin ja tämän Greetje-vaimon kanssa.
Gayen isä Marvin Gay Sr. ampui poikansa 1. huhtikuuta 1984, päivää ennen tämän 45-vuotissyntymäpäivää.