Therese Johaug palasi kilpaladulle kahden vuoden tauon jälkeen.
Norjalaismestarin viime toukokuussa synnyttämä Kristin-tytär ei ole ainakaan hidastanut äitinsä vauhtia, koska viime lauantaina hän oli suorastaan häikäisevän ylivoimainen 30 kilometrin vapaan hiihtotavan Norjan mestaruuskisassa.
Esimerkiksi 13-kertainen maailmancupin osakilpailuvoittaja Heidi Weng jäi Johaugista peräti kolme ja puoli minuuttia.
Johaugin suorituskyky on nyt vähintään samalla tasoilla kuin ennen kilpailutauon aloittamista.
– En minä ole siitä lainkaan yllättänyt. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, urheilulääkäri Katja Mjösund naurahtaa.
– Raskaus ei ole mikään sairaus. Olemme tienneet koko ajan, että Johaug on harjoitellut. Tietenkin se olisi vaikuttanut, jos hän olisi jäänyt vain makoilemaan vuodeksi.
Naisurheilu tuntee lukemattomia tapauksia, joissa äiti on palannut huipulle. Kim Clijsters voitti kolme kertaa tenniksen Grand Slam -turnauksen esikoistyttärensä Jadan synnytyksen jälkeen. Varttimaileri Allyson Felix noukki arvokisamitaleja Camryn-tytär sylissään.
Yleisintä se kuitenkin on juuri kestävyysurheilussa.
– Heillä ura jatkuu usein myös lasten hankinnan jälkeen. Kestävyysurheilusta löytyy paljon esimerkkejä, joissa on palattu samalle tai jopa korkeammalle tasolle.
– Esimerkiksi pikajuoksussa tarvittavien maksimivoiman, nopeuden ja kimmoisuuden harjoittelu on raskauden aikana vaikeampaa.
Raskaudesta fyysistä etua
Mjösund haluaa korostaa, ettei paluu tietenkään ole itsestäänselvyys, koska jokainen yksilö ja jokainen raskaus on erilainen.
– Tietenkin äidin ja lapsen on oltava terveitä ja raskauden normaali, jotta se olisi mahdollista. Mjösund alleviivaa.
– Raskauden aikana voi harjoitella. Silloin yleensä tähdätään ylläpitämään aikaisempaa suorituskykyä. Esimerkiksi hiihtoa voi harjoitella aina synnytykseen asti, koska se on niin ”pehmeää” keholle.
Johaugin kohdalla ehdot täyttyvät. Synnytys itsessään ei tuottanut mitään fyysistä vammaa, joten hän saattoi heti sen jälkeen palata lajiharjoitusten pariin.
– Jos lapsi ei esimerkiksi valvota ja synnytyksestä sekä raskaudesta toipuu hyvin, pystyy urheilija palaamaan huipulle.
Itse raskaus saattaa jopa olla hyödyksi urheilussa.
– Raskaus lisää esimerkiksi verivolyymia, mikä parantaa suorituskykyä. Mutta samaan aikaan tulee mahan aiheuttama este. Ja nämä muutokset häviävät todella nopeasti synnytyksen jälkeen.

Serena Williams voitti uransa viimeisen Grand Slam -turnauksen olleessaan raskaana jo Olympia-tyttärelleen. Tennislegenda tosin tuskin tarvitsi fysiologista etua Australian avointen valloittamiseen 2017, koska hän on yksi lajin kaikkien aikojen menestyneimmistä urheilijoista.
– Uskon, että kun meillä on näitä huippuja, jotka palaavat vielä korkeammalle tasolle, niin se johtuu suurelta osin henkisistä asioista. Kun elämässä on suurempia ja tärkeämpiä asioita (lapsi), tulee urheilustakin ehkä vähän rennompaa, Mjösund pohtii.
Saarisella oma kokemus
Suomalaiset muistavat hyvin, miten Aino-Kaisa Saarinen palasi vielä olympialaduille Amanda-tyttären synnytyksen jälkeen.
Saarisen ja Johaugin välit eivät aina olleet kaikkein lämpimimmät, mutta norjalaisen nykyvire saa ex-hiihtäjältä rehdin tunnustuksen.
– Ei se ylivoima ollut minulle ainakaan mitenkään yllättävä. Enemmän ihmettelen sitä, mitä ihmiset siellä Norjassa oikein ihmettelivät, Saarinen sanoo.
Hänellä on omakohtainen kokemus siitä, miten äitiys vaikuttaa huippu-urheiluun. Saarinen nosti taaperoikäisen tyttärensä syliin voitettuaan 30 kilometrin SM-kultaa Kontiolahdella 2018.
– Minä olin heti kuusi päivää synnytyksen jälkeen ensimmäisellä lenkillä. Raskaus on ihan luonnollinen asia.
– Totta kai se lapsi vaikuttaa. Sehän on paljon isompi asia kuin itse synnytys. Sen jälkeen tekee asioita hänen ehdoillaan, mikä tuo omat rajoitteensa harjoitteluun.
Saarinen starttasi useasti Johaugin kanssa samaan kisaan. Norjalaisen vauhti oli mykistävää jo silloin.
– Theresellä on erittäin kova hapenottokyky, ja hänen lihaskestävyytensä on todella hyvä.
– Ominaisuuksiltaan hän on poikkeuksellisen lahjakas.
Julkisuudessa on esitetty, että ensi talven MM-kisojen 50 kilometrin matkalla olisi vain yksi voittajakandidaatti.

– Hän on yksi kaikkien aikojen lahjakkaimmista urheilijoista maastohiihdossa, eikä hän ole mitenkään vanha.
– Hän on kestävyysurheilijana parhaassa iässä.
Saarinen haluaa uskoa myös yllätysmahdollisuuteen. Naisten kuningattaruusmatka kilpaillaan Trondheimin MM-kisojen päätöspäivänä.
– Totta kai Therese on ylivoimainen suosikki. Mutta kaikilla on mahdollisuus vastata hänelle.
– Ei vielä kannata laittaa hanskoja naulaan. Kyllä hänet on pystytty aikaisemminkin voittamaan, joten miksei nytkin.